Se, että vuoden alussa suoritettu työpaikanvaihdokseni pudotti tulotasoani mittapuullani, no, jonkin verran, on aiheuttanut elintasossani laskua. Oikeasti. Kirjoitin tästä jo viimeksikin, ja vähintäänkin venyneestä bloggaustauostakin voi havaita, miten vähän paidat minua nyt inspiroivat. Ei niin, että vanhat paitani näyttäisivät yhtään sen rumemmille tai epäkiinnostaville kuin ennen, eikä edes niin, että olisin välttämättä ostellut niitä yhtään sen kuumeisemmin kuin ennenkään. Kyse on siitä, etten koe minulla nyt olevan valinnanvaraa: nyt ei shoppailla ja piste. Ja vähänkö se vituttaa.
Kosken nyt ole muutenkaan kovin luovalla tuulella, plagioin edellisestä postauksestani myös teeman. Minusta tässä paidassa näppärintä on se kaikkien tunteman äärimmäisen kauneusikonin kuvan hassu suttaaminen samassa hengessä kuin joskus angstisena teininä piirrusteltiin naistenlehtiin jollekin Arja Korisevalle viiksiä ja hissankirjaan pippelinkuvia.
Niin tämmönen, taas Teekuppoisesta jos jotakuta askarruttaa.
2 kommenttia:
jee! tää on kyllä pimeen hieno, ja toi rinnastaminen viiksien piirtelyyn oli niin totta. mä muistan, kun meillä oli ala-asteella sellanen enkunkirja, että niiltä piirroshahmoilta pysty kumittamaan naamat pois ja piirtämään paremmat tilalle. se oli hieno malli, varsinkin kun puppe oli saanut mun vanhat kirjan, ja nauroin itseni tärviölle, kun näin päähenkilö wamin tuunatut feissit.
hohoh, toi kerrannaisefekti on vielä sitten parempi kun näkee muutaman vuoden kuluttua oman luovuutensa ihan uudessa uskossa.
oliks toi wam siinä wu tang clanissa?
Lähetä kommentti