Feel free to cast your stone, don't cry when you start bleeding

Olen viime viikkoina viettänyt kovasti aikaa sellaisessa seurassa, joka ei ole ollut itsevalitsemaani. Isossa mittakaavassa tämä on sangen harvinaista: näiden viikkojen jälkeen muistan jälleen kirkkaasti, miksi. On hirveän väsyttävää jatkuvasti perustella itseään, valintojaan ja ulkonäköään, olla alati sellaisen tiedemiesmäisen / eläintarhavierailijamaisen huomion kohteena, joka tuntuu suunnilleen samalle kun silloin kun perheelliset ystävät istuvat sohvaan peittelemättömän utelias ilme kasvoillaan, valmiina huvittumaan ja sanovat no kerros nyt mitä sulle oikein kuuluu! ja kaikesta näkee että ne janoavat meheviä seikkailutarinoita ja vitsikkäitä juoruja ja miten niille sitten sanoo että tämä on oikeasti minun elämääni eikä mitään saippuaoopperaa. Silloin tekisi mieli iskeä ihan vain huvin vuoksi silmää niiden aviomiehille oikein riettaasti ja kääntää selkänsä.

I'll try my best, sir!

Vuotuiset syntymäni juhlistukset lähestyvät jälleen. Olen kahdeksantoistavuotiaasta saakka järjestänyt joka vuosi kemut, joissa perinteisesti tarjoillaan vahvaa glögiä ja Batman-piparkakkuja ja ihmiset päätyvät joka vuosi olemaan hirmuisessa laitamyötäisessä jostain mystisestä syystä. Viime vuosina on käynyt niin, että kekkerit ovat olleet teemabileitä: jengi on ottanut teemat urheasti syleiltäväkseen siinä määrin, että olen ollut aivan liikuttunut ihmisten omistautumisesta ja vaivannäöstä.
Tämänvuotinen teema julkistettiin juuri ja olen siitä hävyttömän innoissani, sillä kontaktini ovat varmistaneet voivansa toimittaa minulle autenttista materiaa tarvitsemissani määrin. Käsi lippaan VIE!

Tämä nuttu on shopautettu Amsterdamin Hard Rock Cafésta - kuten rinnuskin julistaa - muistaakseni keväällä 2008, kun otimme kaupungin haltuumme äidin kanssa. Tämäkin on muuten kutistunut kaapissa viruessaan, pystysuunnassa. Outo juttu.

Kapinen pihattovarsa ja vihreäkultainen käsi

Olen jälleen ollut vuotuisissa Heppageimeissä, tänä vuonna enemmän katsomossa kuin koskaan. Ja kuten joka vuosi, tunnen suunnatonta heppaikävää ja halua etsiä jälleen joku kiva talli jossa käydä, ja se tumman suklaan värinen leveäläsinen suomenhevosori, jonka Koirakuiskaajan kanssa vitsailimme ostavamme kimppaan, olisi ihan oikeasti aika älyttömän hieno juttu. Minä alkaisin kisata sillä kenttää ja Koirakuiskaaja ratsastelisi metsissä hyvällä säällä ja se ori olisi tietenkin hyväluonteinen käsitellä, kaikki kolme askellajia puhtaita ja näyttäviä ja se hyppäisi pelotta ja jykevästi ja silti siinä olisi sitä sellaista oikeanlaista ruutia, joka kääntäisi päät ja saisi ihmiset puhumaan siitä ja se olisi meidän. Tummanruskeat suitset leveällä turpiksella ja kullanvärisillä heloilla pukisivat sitä järkyttävän hyvin ja se saisi upean mittatilaus-Passierin tai ehkä Stübbenin ja siihen kullankeltaisen voilan ja minulla olisi ruskeat nahkasaappaat ja kanelinvärinen takki ja sen tukka olisi sellainen että kisoihin siihen saisi tarvittaessa verkon tai kunnon palmikon, mutta useimmiten se olisi vain vapaana ja täyssukatkin sillä voisi sen läsin lisäksi olla, mutta ei valkoisia kavioita eikä koskaan riviä

Tämä on My Cup of T:stä ja mitä ihmettä nekin noiden sivujensa kanssa kuppaavat.

The sugar cubes will melt no more

Minun piti perjantaina mennä työpaikan myyntikoulutukseen, jonka loppuillan ohjelmana olisi sitten vapaamuotoista hengailua ja noin.
No.
Kävikin sitten niin, ettei siellä mitään koulutettu: tehtiin sushia vain ja juotiin sammioittain viiniä. Laulettiin SingStaria.
Osa siirtyi juhlaresidenssistä vielä anniskeluravintolaan ja jatkoi sekoilua siellä ja vielä sen jälkeenkin.

Tuloksena oli tietenkin vanha kunnon grönholm, pyörrytyksineen päivineen. Sinänsähän se ei olisi ollut mikään ongelma, mutta kun lauantaipäivän ohjelmisto oli koostuva 5-vuotissyntymäpäivistä, oli pulmatilanne valmis - etenkin kun äkkiä muistin suosikkifarkkujeni revenneen edellisenä iltana spontaaneista limboliikkeistä tanssilattialla.

Olen ollut niin pitkään käyttämättä camou-housuja, etten enää muistanutkaan miten kiinnostavalle niissä voi näyttää oikeilla paita- ja lisävarustevalinnoilla. Ja onneksi oli maasturit. Ja Superstarit. Ja pääkallopipo. Ja aurinkolasit. Ja ennen kaikkea tämä paita (Asematunnelin Cyber Shopista, joskus talvella pari vuotta sitten muistaakseni).

Selvisin niistä kemuistakin hengissä ja miltei vahingoittumattomana.

Oooo, Kesäminkki mä oon! Oooo, villi luonteeni on!

Tämä paita on siitä hassu, että se aiheuttaa kiinnostavia lähestymisyrityksiä. Eräs ystäväni - tuolloin meillä oli Kesäminkki-tiimi, minkä vuoksi paidatkin painatettiin. Sittemmin tiimi lakkautettiin. Minä perin nimen. - oli omassaan baarissa, kun tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö tuli tiedustelemaan, miksi paidassa luki Pesähinkki ja mitä se oikein tarkoitti.

Minä puolestani olin kerran Kivillä, kun Sasha Ikonen seurueineen lyöttäytyi juttusillemme. Ikonen avasi pelin kertomalla olleensa teini-ikäisenä minkkitarhalla töissä. Kerroin hänelle, että kesäminkit ovat kantarotunsa edustajien tavoin puolivillejä mutta kesyyntyviä, pehmeäturkkisia mutta terävähampaisia.
Olisin saanut puhelinnumeronkin, mutten huolinut. En muista miksi.

Oh Lord, would You buy me a color-tv?

Minä olen sen kokoinen, että minun pienikokoiset naispuoliset ystäväni toistuvasti diilaavat minulle poikaystäviensä vanhoja t-paitoja. Minä kuorin kermat päältä ja saan useimmiten aika hyvänmittaisia ja -näköisiä paitoja sellaisilta merkeiltä, joita en itse koskaan tulisi ostaneeksi. Tämän paidan sain muistaakseni yhteensä viiden muun ohella ReinoPetterin JL:ltä, jota sivumennen sanoen olen nähnyt tänä kesänä vaimokettaan enemmän, yhteisestä kaksipyöräisharrastuksestamme johtuen.

Tästä merkistä taas tulee mieleen sellainen lapsekas sutkaus, joka otti paikkansa joskus kaksituhattaluvun alkupuolella. Istuimme Dahlian kanssa autossa suojatien edessä ja seurasimme katseillamme tietä ylittävää miestä.
Dahlia: "Kato tol on Gsuksen paita!"
minä: "Kato tol on Dziisuksen sandaalit!"
(toim. huom. Kuvan sandaalit ovat pikemminkin gladiaattorisandaaleina tunnetut jalkineet. Alkuperäiset jeesussandaalit muistuttavat kuitenkin enemmän sellaisia alkujuutalaisten tepastimia, jotka ala-asteen ussankirjassa näyttivät olevan standardivermeet sielläpäin maailmaa. Myös 60-luvun Tapiolassa ne ovat ilmeisesti olleet kuuminta hottia.)

Tämä pätkä taas ei liittynyt kyseiseen t-paitaan mitenkään. Pyytäisin lukijoita myös kiinnittämään erityistä huomiota kuvan ammattitaitoiseen rajaukseen.

[ai trrink blaad]

Nyt vihdoin ja viimein sain kuvattua sen toisen David & Goliath-paidan, joka on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. En silti jaksa keksiä siitä mitään nokkelaa anekdoottia enkä oikeastaan mitään muutakaan sillä Dexter alkaa kohta ja voi pojat miten olenkaan sitä odottanut. Että eipä muuta, tässä paita ja tralalaa.

Wino-Rhino

Kävin joskus kesällä Sellon Carlingsissa (käyn siellä nykyään paljon kun olen juuttunut Leppävaaraan ja kesällä työvuorot olivat niin pitkiä ja piinallisia, että välillä oli pakko livahtaa vähän karkusalle ja hengailla rekkien välissä ja leikkiä lomalaista muiden sellaisten muassa). Siellä oli silloin taas eräs niiden halvennuskampanjoista, jossa muistaakseni sai ostaa kolme ja maksaa vain kahdesta. Tämä - sekä se tämän kaksoissisar, jonka ehkä esittelen myöhemmin täällä - on minun tämänhetkinen ehdoton suosikkini. Päällepuettuna kuvasta on miltei mahdoton saada tolkkua buubsien laventaessa kuvan käsittämättömäksi. Nuu onkin ainoa, jolla oli häpyä tuijottaa kyllin pitkään selon saadakseen - ja niinpä se tunnistikin molemmat elukkeet sukkana. Jee, meitsit!

Let the wild rumpus begin!

Minun viikonloppuni on ollut hienoista hienoin, täynnä joutilasta maleksimista auringossa, laiskaa rekkien selailua kaupoissa ja runsaasti yhdentekevää spekulointia ystävien kanssa. Eilen olimme Zäkmänin kanssa Kampissa toimittamassa juurikin edellämainittuja asioita, kun muistin kuulleeni Filmihullu-nimisen kaupan siirtyneen Sähkötaloon. Etsimme, tekisipä mieleni sanoa kera kissain ja koirain, mutta se olisi härskiä liioittelua. Kuitenkin: oli hankalaa, liike oli kätketty ovelasti heti pääsisäänkäynnin viereen. Me tulimme sisäkautta, opasteet olivat minimaaliset.


Löysimme. Herra Myyjä kysyi, kun olimme lyhyen tovin vilkuilleet ympärillemme, tahtoisimmeko leffakrääsää. Kun seisoskelimme edelleen neuvottomina, toisiimme vilkuillen, setä kaivoi esiin pahvilaatikollisen t-paitoja, pehmoleluja, pinssejä ja sensellaista. Ja sitten kävi niin, että minä sain hirmuisen hienon Where the Wild Things Are -paidan ja saman leffan pikkuisen pehmomaskotin, Gilmore Girls -paidan sekä Watchmen-pinssin. Ilmaiseksi. Enää ei harmittanut, että oli pitänyt vähän ponnistella koko puodin löytämiseksi.

-Montako kertaa siinä on paska? -Kolme. -Se on hyvä.

Tänään alkoi minun kesälomani. Oikeastihan töissä on ihan kivaa, mutta nyt oli viime hetki päästää minut pariksi viikoksi jäähylle ennenkö alkoi tulla ruumiita.

Olo on anarkistisen riehakas ja vähän riitaa haastavainen; onneksi olen kotona bloggaamassa, ettei satu hassuuksia. Tämä paita jotenkin kiteyttää kaiken sen, mitä juuri nyt en kestäisi muutenkaan: söpöstelyä ja muuta vittumaista. Että ei mikään Hello, Kitty.
Ostin tämän sieltä Ameriikan ihmemaisesta kaupasta, David&Goliathista, tuossa taannoin, kun mieltäni lohduttaakseni shoppasin kahden kaljan nousukkaassa t-paitoja netistä. Se toinen, hienompi, on edelleen kuvaamatta. Ehkä tässä jos vaikka lomalla saisi aikaiseksi. Voi toki myös olla, ettei.

Enkeleitä ja niitä toisia

Näin juhannuksen jälkeen kaikki ovat vailla älyvapaata viihdettä, johon tämäkin blogi lukeutuu - etenkin ne, jotka eivät vielä pääse lomalle. Lomallahan voi tehdä kaikkea kivaa, kuten vaikka shopata t-paitoja. Onneksi sitä voi kyllä tehdä myös silloin kun ei ole lomalla vaan esimerkiksi töissä, eli melkein aina, ja töitähän kannattaa muutenkin paiskia että saa massia jolla sitten paitoja lunastaa.

Tämä on toinen niistä edellisviikon Carlings-saaliista ja väriltään mielestäni hämmentävän kiva. Se on ehkä ainoa tämänvärinen vaatekappaleeni, mutta käy tietysti hirmun hyvin farkkujen kanssa, kuten t-paidat onneksi usein muutenkin.

Mitä itse printtiin tulee, nuket ovat minusta aina melko pelottavia, etenkin ne niiden kuolleet silmät. Nukkeja kammottavampia ovat vain nuket, joilta on silmät kokonaan poistettu. Niistä tulee painajaisia.
Nallet ovat muutenkin paljon nastempaa jengiä, ja niiden silmät kun ruksii näin, saa vain hienon paitaprintin eikä yhtään painajaista.

Näitä kannatti odottaa! sanoi mainosmies

Moi kaikki peltisepät!

Ainakin Nuulla on ollut ikävä, mikä on mahtavaa ja imartelevaa ja muutenkin kerrassaan fantastillista. Oikeasti edellisestä päivityksestä on niin paljon aikaa, etten enää itsekään muista, millaista tänne on tuottaa sisältöä. Muistaakseni ihan kivaa, mutta voin muistaa väärinkin. Aloitan siis varovasti ja vailla kunnianhimoa (mikä muu on uutta?).

Viikko sitten kävin kuntotestissä. Puutteeni olivat tavallaan tiedossa jo etukäteen, mutta kun ne oikein kojein ja laittein sekä suorituksin mitattiin ja paperille hienosti käyrineen printattiin, tuli olo aika lohduttomaksi ja apeaksi. Niinpä marssin kauppamatkalla Sellon Carlingsiin mieltäni huojentaakseni ja ostin kostoksi kaksi uutta paitaa. Ne olivat halvennuksessakin vielä, ja muutamia sukkiakin shoppasin.
Tämänpäiväiseen paitaani ihastuin ihan erityisesti ja välittä: samaistun siihen jotenkin ihan täysin, juuri että jokin on pielessä ja SE ON JONKUN SYY!!11!1 Sunnuntaina paitaa ensi kertaa pitäessäni sain siihen luonnollisesti tomaattista pastakastiketta helmaan, pisaran vain mutta kuitenkin. Pitää muistaa ostaa Vanish Oxy-Actionia.

Voin paljastaa, että sen toisen uuden paidan lisäksi on pari muutakin sellaista, joista riittää sisältöä pariin seuraavaan postaukseen. Jeiij!

Ace of Base

Nyt, kun olen kyllikseni täällä lempikauppaani mainostanut ja suhteitani toitottanut, käykin ilmi, ettei kyseistä kauppaa enää fyysisessä puodin muodossa ole. Muutenkin maailma on ihan syvyyksistä juuri nyt, niin mitä varten pitää tuommoista kiusaa ihmiselle vielä tehdä. Nettikauppa-schmettikauppa, sanon minä, pah!, avaan oluen ja käyn kostoksi ostamassa David & Goliathilta kaksi halvennust-paitaa. Kuinkas nyt suu sitten pannaan mitä.

Tämä on kuitenkin My Cup of T:stä, siltä vanhalta hyvältä ajalta kun niillä vielä oli oikea liike Iso-Roballa, sellainen, johon voi kävellä sisään ja jututtaa myyjätärtä ja hypistellä paitoja ja sellaista, tiedättehän, mitä oikeissa kaupoissa tehdään. Tämänkin jippo on se, että printti on sillä tavalla mukavasti kohollaan ja vähän nihkeä pinnasta, niin että vain tunnustelemalla saa selvän kuvan. Ei olisi nettikaupasta tullut ostettua.

Miksei?

Joskus ollessani nuori ja nenäkäs printtipaidat olivat vielä aika uusi juttu Suomessa, siis sellaiset siistit ja uniikit paidat. Niinpä meillä oli muutaman ystäväni kanssa tapana käydä painattamassa itse itsellemme paitoja Stockan seitsemännen kerroksen Foto-Paidassa. Tämä printti ei ollut alun perin tässä paidassa, mutta kuten edellisen bloggauksenkin paidassa, toisinaan printit vain jäävät elämään alkuperäiskappaletta pidempään.
Tässä paidassa saa osakseen huomattavia määriä tarpeettoman nokkelia keskustelunavauksia, mutta sehän on tietysti ihan oma vika kun tällä tavalla menee provosoimaan.

Who Chers?

Minä en ole käsityöhenkisesti ollenkaan luova saati lahjakas, ja kuten kaikissa hommissa, minusta etukäteisvalmistelut ja suunnittelu ovat niin paljon itse asiaa pitkästyttävämpiä, etten yleensä hoidakaan niitä sitten kovin kunnialla - kun ei vaan kiinnosta.
Tämä paita on kuitenkin tällaisenaan ihan oma innovaationi. Eihän siitä kovin hyvä tullut: se päällä näytän lähinnä ukrainalaiselle kuulantyöntäjälle, mutta tärkein tuli säästettyä ja sehän on tietenkin tuo FCUK:n hullunhieno printti. Se kuului alunperin mustaan t-paitaan, jonka ostin San Franciscosta kesällä 2004. Paita sittemmin kävi muodin (ja muotojen) muututtua ahtaaksi, mutta säästelin sitä kaapissa vuosikaudet juurikin printin vuoksi. Viime kesänä ryhdyin sitten oman elämäni strömsöläiseksi, ja voi olla että joudun tekemään sen vielä uudelleenkin, sillä en ole ollenkaan varma, haluanko habitukseen itäblokin yleisurheilijamaista karskiutta enää yhtään enempää.

...but I am Batman!

Facebookissa liikkuu nyt se ryhmä, jonka nimi alkaa että I'm not trying to impress you... ja minun mielestäni siinä on jotain suunnattoman hienoa. Että ihmisistä oikeasti voi paljastua kaikenlaista odottamatonta, kuten että nekin kuuntelevat Kari Peitsamoa tai että ne ovatkin todellisuudessa supersankareita.

Tämäkin on Turun Carlingsilta siltä samalta kesäteatterireissulta, jolla näin kansalaisaktivistinettideitin livenä ja söin illallista Maija Vilkkumaan pikkusiskon kanssa.

Sweeney Todd

Tiedättehän, miten toisinaan tuntee olevansa jotain kuudennella kuulla raskaana, turvoksissa ja ruma, eikä mitään vartaloa nuolevaa voi edes kuvitella pukevansa ylleen? Silloin pitää olla jotain sellaista kuin tämä paita, joka on juuri sopivan väljä näyttämättä silti teltalle, hoikentavasti musta, mukavan tukevaa puuvillaa ja muutenkin älyttömän kewl. Hankin tämän Sellon Carlingsilta joskus tammikuussa halvennuksesta, kun shoppasin paniikissa jotain sata paitaa kerrallaan sillä lailla että mä en koskaan enää voi ostaa ikinä koskaan ikinä yhtään mitään!

Lisäksi kaikista paholaispartureista tulee mieleen kaksi muinaista miestä, joista toisen kanssa kävin kyseisen elokuvan katsomassa ja toisen sain ajella ihan muuten vain itse.

Hei älä mee

Eräänä jouluna sain Nuulta lahjaksi korkokengät. Mielestäni tämä oli tyylikäs veto: koko oli sopiva, malli mieluisa ja nyt lahja on pidetty hiutumispisteeseen saakka.

Viime päivinä teemana tuntuu olleen lähteminen ja saapumatta jättäminen. Sen vuoksi mikä olisikaan sopivampaa kuin pukea ylleen ne bootsit, jotka on tehty kävelemään. Tällaiset:

Hssst!

Olen yhä niin allapäin, etten edes räpsähtele. Tavallaan tahtoisin, sillä se on energistä olemisen tapaa toisin kuin tämä apaattinen möllöttäminen.

Siksi valitsin tälle päivälle tämän paidan, jonka myös ostin Bostonin Urban Outfittersistä, muistaakseni. Yksi koko reissun suosikkikuvistani esittää minua istumassa Cheesecake Factoryn terassilla tämä paita päälläni, edessäni suurin koskaan näkemäni juustokakkujötkäle yllään kaksi eskarilaisen lapsen nyrkin kokoista kermavaahtomöykkyä. Ilmeestäni voi lukea tilanteen - ja kakkulautasen vierellä odottavan lintujen kylpyaltaan kokoisen drinksun - herkullisuuden täydessä mitassaan.

Sons of Anarchy

On taas se aika vuodesta, kun kerrostalojen väliset solat, risteysalueet ja rantakadut täyttyvät kehräävistä, ärjyvistä, kujertavista, räkättävistä moottoreista. Haluaisin taas satulaan, tankin hohkaamaan jalkojeni väliin, koneen vastaamaan ranteeni liikkeeseen, tuulen visiiriin ja sen alle.
Haluan oman pyörän. Antakaa!

Paita on Beamhillin jostain oudosta outlet-tyyppisestä myymälästä Mikonkadulta. Ostin sen saavuttuani pettyneenä viime syksyn Hulliksilta, joissa ei ollut mitään osteltavaa. Onneksi löysin Edwinin, joka on poikien kokoa ja vähäsen väljä mutta muuten aivan mahtava.

U-G-L-Y, you ain't got no alibi!

Se, että vuoden alussa suoritettu työpaikanvaihdokseni pudotti tulotasoani mittapuullani, no, jonkin verran, on aiheuttanut elintasossani laskua. Oikeasti. Kirjoitin tästä jo viimeksikin, ja vähintäänkin venyneestä bloggaustauostakin voi havaita, miten vähän paidat minua nyt inspiroivat. Ei niin, että vanhat paitani näyttäisivät yhtään sen rumemmille tai epäkiinnostaville kuin ennen, eikä edes niin, että olisin välttämättä ostellut niitä yhtään sen kuumeisemmin kuin ennenkään. Kyse on siitä, etten koe minulla nyt olevan valinnanvaraa: nyt ei shoppailla ja piste. Ja vähänkö se vituttaa.

Kosken nyt ole muutenkaan kovin luovalla tuulella, plagioin edellisestä postauksestani myös teeman. Minusta tässä paidassa näppärintä on se kaikkien tunteman äärimmäisen kauneusikonin kuvan hassu suttaaminen samassa hengessä kuin joskus angstisena teininä piirrusteltiin naistenlehtiin jollekin Arja Korisevalle viiksiä ja hissankirjaan pippelinkuvia.
Niin tämmönen, taas Teekuppoisesta jos jotakuta askarruttaa.

Läpinäkyvä herne

Monesti kuvankauniit ihmiset näyttävät hieman tuskaisille, kuin niin suurta kauneutta olisi piinaavaa tai kivuliasta kantaa. Tänään vastaani käveli tyttö, jonka sorjien säärien päässä (siltä se näytti) keikkuivat kasvot, jotka yrittivät kovasti esittää luontevaa. Sen päätä kiersi soma karvareunuksinen huppu, mutta sen koko olemus näytti kuin se olisi haettu tarvikevarastosta kiireessä ja potkaistu lavalle ilman vuorosanoja.

Onneksi minulla ei ole tuollaisia ongelmia. Tällä hetkellä olen tulotasoni alenemisen vuoksi kieltänyt itseltäni t-paitojen ostelun, mikä masentaa yllättävästi enkä halua edes mennä lähelle kauppoja. Se on vaikeaa, kun pitää ostaa kuitenkin kaikkea esims pölypusseja ja ruokaa kuten omenoita.

EDIT: Kahdeskymmenes bloggaus. Jee, meitsi!

Giddy-up!

Tästä uutukaisesta tulee mieleeni aina väistämättä kesä 2002, jonka vietin amerikkalaisella ranchilla 150 hevosen ja tuhansien turistien seurassa. Ensimmäisten viikkojen jälkeen tunsin kaikki hevoset nimeltä, Halfpint ja Buckweed, Cherokee ja Wishbone, Pistol ja George ja kaikki ne muut. Opin koko joukon termejä ja sanontoja, opin itsehillintää. Opin sanomaan, kun riittää.
Tämän paidan hankin viimein Carlingsin halvennuksesta tammikuussa, se on Leen kuten kuvasta näkyy ja sopii hurjan hyvin kaikkien uusien farkkujeni kanssa.

Kreisibailausta!

Olin joskus nuori ja vetreä, jopa siinä määrin, että ystäväni lahjoittivat minulle mielenterveyteni tilaa kyseenalaistavia esineitä ja vaatekappaleita. Tämän sain Reinolta joskus vuosia vuosia sitten syntskäriksi, samassa paketissa tuli Pyromaani-stenkku sekä Kleptomaani-kauppakassi, jotka ovat edelleen käytössä.
Muistan, miten bileistä seuraavana päivänä istuin Kampin Hesburgerissa työntäen ranskalaisia perunoita vastahakoiseen suuhuni, tämä paita ylläni.
Tämä on myös se sama paita, joka sai kerran Otteessa punaviinikylvyn tuntemattoman moukan läikytettyä viiniä päälleni. Vanish Oxy-Action kuitenkin pelasti nutun jälleen elävien kirjoihin.

See no evil, hear no evil, speak no evil

Tämä on Bostonin Urban Outfittersistä, jonka löysimme harhailtuamme kaatosateessa MIT:ltä jälleen kohti ihmisiä, ruokaa ja myymälöitä. Muuta tarinaa tähän ei oikein liitykään, paitsi että helma alkaa näyttää hassusti spagettisiivilälle, joko niittivöiden tai pesukoneen ansioista. Mutta oikeastaan se tekee koko paidasta vieläkin hienomman.

Lionheart

Olimme viikko sitten Mogulin kanssa seuraamassa standuppia Kivillä. Kymmenestä esiintyjästä neljä ensimmäistä oli kammottavan huonoja, niin, että myötähäpeä tihensi ilman ja hyökyi yli eri ilmansuunnista saaden aikaan pakonomaista kakomista. Kuusi seuraavaa pelasti illan; ensimmäinen niistä oli britannialainen nainen, jonka jutuista yksi käsitteli leijonia ja niiden itsetuntoa - ja joka sitten klimaksoitui erääseenkin vastikään pelattuun jääkiekkoturnaukseen.

Leijonat ovat hienoja. Mary J. Bligellä on maailman siisteimmät, keltaiset leijonansilmät. Naarasleijonat ovat urosleijonia asiallisemman näköisiä, sillä leijonien mittapuulla ne ovat kaljuja. Leijonanpennut ovat leikkisiä juuri sillä tavalla, ettei edes niitä tee mieli erehtyä pitämään vaaratomina. Ja savanni, se se vasta hermeettisen näköinen paikka onkin.

Maitotyttö

Olipa kerran Halloween-bileet, joihin päätin sonnustautua Catwomaniksi. Kävin ostamassa mustan fleecepipon ja askartelukaupasta kaksi huopaneliötä. Kulutin yhden illan seitsemännen kerroksen vinttihuoneistossani piirtäen kullanvärisellä huulipunalla silmänreikämarkkereita nenään saakka vedettyyn pipoon (ette uskoisi, miten hankalaa silmänreikien määrittely on. Sokkona.), leikellen entistä pipoa, nykyistä maskia muotoon ja ommellen huopaneliöistä korvien muotoisia ulokkeita oikeisiin kohtiin maskin sivuille. Olin niin tohkeissani, etten ehkä ikinä.
Itse juhlissa törmäsin vessareissulla Jere Karalahteen, joka oli niin kamoissaan, että piti minua taatusti Halloween-hallusinaationa ja jäi tuijottamaan perääni leuka polvissa. Onneksi olin itse niin starstruck, etten pilannut illuusiota puhumalla mitään.

Sitten Lontoossa löysin entisestä lempikaupastani Urban Outfittersistä tämän, joka avasi reissun shoppaustulpan. Tämä näyttää kaappiin viikattuna jotenkin hirmuisen vaatimattomalle, mutta näin avattuna se on joka kerta niin siisti että joudun katsomaan sitä uudelleen, tietäväisesti hymyillen.

Karibian kultaa

Eilen töissä tuli jostain syystä puheeksi puljumme kaupittelevat solariumvoiteet. Muistin etsimättä puolentoista vuoden takaisen postaukseni saman asian tiimoilta - pakkohan se oli kaivaa esille ja hohottaa yhdessä kollegoiden kanssa. Lainaan tähän lempikohtaani kyseisestä bloggauksesta, koska se liittyy tähän paitaan, jonka ostin vielä ollessani nuori ja nenäkäs. Tämä, lailla niin monen muun paidan, on mystisesti kutistunut pituussuunnassa kaapissa levätessään, eikä siis enää vuosiin ole ollut säädyllistä päälläpidettävää. En silti ole hennonut heittää sitä menemäänkään, onhan se jotenkin hellyyttävän uhmakas.

"Päiväsi alkaessa ei ole tärkeää, miltä sinusta tuntuu vaan miltä sinä näytät! -
- Et ehkä aamulla enää ihan muista, mitä edellisenä iltana teit, mutta sen
tiedät, että näytit ainakin upealta!"

Selvin päin pesään

Pärssisen Lissu on töissä sellaisessa hassussa paikassa, jonka missiona on edistää raittiutta. Hassua se on siksi, että eräät elämäni hullunkurisimmista juopottelukeikoista olen viettänyt kyseisen hahmon seurassa, milloin missäkin maassa ja / tai kaupungissa.
Mutta tällaisia nuttuja siitä sen lafkasta saa, joskin itse otin onnen omiin käsiini ja mennä värjäsin paidan mustaksi sekä silvoin kaula-aukkoa avarammaksi. Alunperin se oli tylsästi sellainen sinitarranvärinen.
Niin ja paidassa ei ole tahroja, linssissä on. Pitäisi vissiin putsata se.

I'm with Coco

Siltä samaiselta Yhdysvaltain-matkalta mukaan tarttui lukuisia muitakin paitoja. Kävimme tutustumiskierroksella NBC:n studioilla ja näimme muistaakseni Tom Arnoldin livenä siellä eräällä käytävällä. Siisteintä koko kiertueessa oli se matkamuistokauppa, jossa myytiin vaikka mitä älyttömän ässää sälää. Kiikuttaessani tätä aarretta onnesta hieman sädehtien kassalle myyjäpoika alkoi haastatella minua Conan-innostuksestani ja kertoi tämän käyneen rakennuksessa aiemmin päivällä. Hengitin siis samaa ilmaa kuin Conan vain muutamaa tuntia aiemmin! Vähänkö meinasi taju lähteä vaikuttumisesta.

Quiky

Sitä huomaa olevansa vanha, kun omat alaiset eivät enää jaa kollektiivista muistiaan kanssasi. Olin tämän kanssa töissä, innoissani selittämässä eräällä suloiselle pikku assarille että muistatsä tän, Nesquik-kaakaota!, ja se oli että eeen oikeestaan... Minä luonnollisesti tuosta pöyristymään, tivaamaan tyttöpololta että miten niin, tyttö kohauttelee olkiaan vaivautuneesti hymyillen ja yrittää jatkaa töitään.
Tytöstä tädiksi. Vanhenin sekunnissa sata vuotta.

New-vitun-York

Toukokuussa 2008 matkustimme Saken kanssa kaukomaille. Vietimme loisteliaat kaksi viikkoa Amerikan Yhdysvaltojen kamaralla, viikon New Yorkissa ja toisen Bostonissa. Raamattunamme meillä oli rva Taalasmaan Lonely Planet (mukana taitettava kartta!), jota opiskelimme innokkaasti. Siellä oli sellaisia valmiita kävelyreittejäkin eri kaupunginosiin; olimme liian nyhveröitä poikkeamaan Harlemissa edes päivännäöllä, mutta East Villageen rakastuin varauksetta. Otimme upeita matkamuistokuvia muun muassa Joey Ramone Placesta, Physical Graffiti -maalauksesta, Love Saves the Day -putiikin ulko-ovesta ja tosi hienosta koko ulkoseinän kokoisesta Nice Guy Eddie's -katutaiteesta, joka esitti rytmimusiikkiorkesteria nimeltä Kiss.
Sitten siinä opaskirjassa luki, että täältä kannattaa ostaa sellainen äitiä ilahduttava New York Fuckin' City -paita. Minä sitten ostin. Kotona tuunasin sitä vähäsen leikkaamalla kaula-aukon hieman kutsuvammaksi ja kas! siitähän tuli täydellinen.

Antakaa!

Olimme viime kesänä Punaisen kanssa Turussa kesäteatterissa. Kyllähän sielläkin printtipaitoja myydään - kun en osannut valita niin otin kaksi. Lapsikin sen tietää, että supersankari sen olla pitää.
Nämä ovat nyt niitä Junk Foodin puseroita, joihin ihastuin vahingossa ensi kerran New Yorkissa.
Suomessa, muun muassa juuri Turussa, näitä myy ainakin Carlings.

The F-word

Kuten kaikki jo tietävätkin, minä käyn ekologisesti kampaajalla Tampereella. Kampaajani on paitsi tatuoiduin nainen jonka tunnen ja siten luonnollisesti tyyli-ikonini myös eräänlainen henkinen johtajani kuvia kumartelemattoman ja arvonsa tuntevan asenteensa vuoksi. Se on sellainen, joka läheistensä vuoksi ryhtyy mihin vain: se on uhannut rikkoa erään kusipäisen petturi polvet vastineeksi sisarensa rikotusta sydämestä. Se on pitänyt puhutteluita erinäisille tahoille huonon käytöksen vuoksi. Se on toiminut käytännössä isoäitinsä omaishoitajana vuosia.

Eräänä sunnuntaiaamupäivänä se soitti löytäneensä kirppikseltä paidan, joka suorastaan huusi nimeäni. "Saanko mää ostaa sen sulle?" Tällainen se oli:


Tässä vielä printti isonnettuna, että tulisi selvä kuva:

Sådant är livet

Viime keväänä, oikeastaan melkein täsmälleen vuosi sitten läksimme rva Taalasmaan kanssa Londoniumiin. Minulle se oli ensi kerta tuossa saarivaltiossa, Dahlia sen sijaan oli kokenut Brittein-kävijä ja siten mentorini, tuutorini ja pantomiimi. Ni.
Toisena päivänä hengailimme kiireettä (ehkä jossain) Covent Gardenin tienoilla, kun bongasin täysin vastustamattoman skeittikaupan - haistoin varmaan printtivibat. Löysin maailmankaikkeuden cooleimman paidan, jossa oli kuvattuna kilometrin mittaiset sääret joissa puolitangossa pikkuhousut, sekä jokin muistaakseni tiettyyn suuntaan ajatuksia johdatteleva teksti. Vaan kuinka ollakaan, kokoani ei ollut enkä liian pienessä näyttänyt luonnollisestikaan paitaankuuluvan houkuttelevalle. Juoksutin suunnattoman suloista, pinkillä kajalilla silmänsä rajannutta irokeesipäistä myyjäpoikaa pois Disturbedin keikkataltioinnin ääreltä, kiikuttamaan minulle vaihtoehtoisia paitoja - ja se kipitti, hymyssäsuin ja muutenkin täysin vastustamattomana. Päädyin ostamaan tämän ja tulin samalla tutustuneeksi koko Famous Stars and Straps -konseptiin. Jee, sanoo meitsi!

The only thing that looks good on me is Heidi Klum

En kykene tänään mihinkään älyllisperäisiin analyyseihin. Nuulla on tämä sama paita, paitsi paljon paremmassa kuosissa kun se on säästänyt omaansa. Itse olen pitänyt ja pessyt omani ihan nukkavieruksi, sillä se on ostohetkestään lähtien ollut kiistaton suosikkini. Asenteesta ja asennosta kymppi, ostopaikka Kampin Cybershop.

U Drive Me Crazy

Tämän paidan hankkimisen syy on Nuussa eikä kenessäkään muussa. Oltiin menossa Selloon vähän kahville ja noin, ja mitä tekee hän? "Mun pitäis käydä hankkimassa Pörrille vihdoin se joululahja, käydääks tossa Waldo'sissa?"
Kyllähän sen tietää, mitä tapahtuu kun kuskaa minut halvennusmyyntien aikaan t-paitakauppaan. Tämän löysin ja myyjätärkin oli niin kiva, että olisin tahtonut ostaa enemmänkin.

Kuvassa esiteltynä myös suosikkitanssiasentoni. Paidan merkkiä en tiedä, mutta Nuu sanoi että se on joku hyvä ja kuuluisa.

HCFD

Kuten jo eilen keulinnan puolella lupasin, tänään on tuoreimman t-paitaperheeni jäsenen vuoro. Minä olen ihan hassuna tarinoihin: mikä tahansa tylsä vaatekappale, tatuointi tai vaikkapa valokuva muuttuu satoja kertoja kiinnostavammaksi, kun saa kuulla tarinan sen takana. Että asioilla on historia, syy siihen, miksi ne ovat sellaisia kuin ovat.

Tämä paita on saatu kotiinkuljetuksena. Se on ollut oikeassa työkäytössä, sammuttamassa tulipaloja ja pelastamassa kissoja puusta ja mitä kaikkea ne nyt tekevätkään. Yritin nuuhkia sitä, mutta savunhajua ei harmi kyllä enää tunnu. Sen printti ei ehkä ole hienostunein mahdollinen, mutta kaikista edellämainituista seikoista johtuen se on juuri nyt upeinta mitä minulla on.

Kuva on otettu harmillisesti heijastavalla lattialaminaatilla, kun sänky on potemisen jäljiltä niin siivottomassa kunnossa, ettei päiväpeittoa voi hyödyntää.

Mun teekupponen

Vanhasta työpaikasta on jäänyt työ- ja esimieskokemuksen lisäksi käteen muutamia loistotyyppejä, joihin on alunperin tutustunut juuri niissä kuvioissa. Yksi heistä pyörittää ehdotonta lempikauppaani ikinä missään: My Cup of T Iso-Roballa on oikeasti vähintään poikkeamisen arvoinen ja lisäksi vieläpä sangen kohtuuhintainen. Sanoisin näin, vaikken Veijo Teekupposta sattuisikaan tuntemaan (tosin silloin en välttämättä olisi löytänyt tietäni Punavuoren pimeille perukoille); lisämotiivia mainostukseen sain juuri äsken, kun minulle luvattiin -50 % kaikesta putiikin kamasta. Kyllä kiitos!

Tätä paitaa olin ihaillut rekissään jo edellisellä reissullani sinne, mutta senkertainen ostokiintiöni oli harmikseni jo täynnä. Seuraavalla kerralla otin vahingon takaisin: tämä puhuttelee minua paitsi väri- ja muotokielellään myös tematiikallaan. Tavallaan.

So this was christmas

Täsmälleen kaksi kuukautta sitten oli jouluaatto. Täsmälleen kymmenen kuukauden päästä on taas. Niinpä tämänpäiväisen paidan piti olla joululahja, jota en kuitenkaan pakannut vietäväksi Otteen pokelle. Vielä en ole keksinyt, missä sitä käyttäisin, se on kuitenkin poikien kokoa ja laaja jopa minulle.



Hankittu Backstreetin halvennusmyymälästä Manskulta, matkalla leimattavaksi.

It's t-time!

Minulla on pakkomielle nimeltä printtipaidat. Tänään, suorittaessani kodinhoidollista lempipuuhaani eli silitystä huomasin, miten jälleen yksi suosikkipaidoistani alkoi osoittaa ensimmäisiä kauhtumisen merkkejä. Muistelin alakuloisesti kaikkia niitä vuosien varrella uskollisesti palvelleita ja monia kommentteja kirvoittaneita, nyttemmin jo tiensä pään ajat sitten saavuttaneita paitoja, joiden voittoisa taival ei välttämättä tullut koskaan tallentuneeksi minnekään.
Päätin muuttaa tulevaisuuden. Perustin t-paitablogin.

Avausnumeroon piti äkkiä keksiä kuvattava kaikista huippukivoista paidoista, koska idean saatuani tuskin kykenisin nukkumaan, ellen ryhtyisi heti tuumasta toimeen. Ensimmäiseen postaukseen valitsin sitten kaksi paitaa, yhden molemmille jaloille ja ettei jäis vanhaapiikaa ja tasapainon vuoksi ja näin.

Ensimmäisen suosikkiasema on itseoikeutettu. Se on syksyltä 2004, noudettu Mellunkylän pelastusasemalta omin käsin ja jaloin. Se oli lahja, josta vastineeksi annettiin San Francisco Fire Departmentin hieno, fosforiprintattu paita.
Paita on kokoa XXL ja on palvellut alusta saakka yöpaitanani, melkein säädyllisen mittaisena sellaisena.


Selän Thin Red Linestä oli paidan mukana oikein alkuperää selvittävä korttikin, jota en tähän hätään löytänyt. Ehkä etsin sen joskus ja valotan teillekin, mistä on kyse. Ehkä en.


Ensipostauksen toiseksi paidaksi valkkasin tämän hetken ehdottoman lempparini, paidan jonka Nuu rahtasi minulle Lontoosta asti joululahjaksi. Tulen hirmuisen hyvälle tuulelle aina tätä katsoessani ja aion myös laittaa sen huomenna töihin.