Who Chers?

Minä en ole käsityöhenkisesti ollenkaan luova saati lahjakas, ja kuten kaikissa hommissa, minusta etukäteisvalmistelut ja suunnittelu ovat niin paljon itse asiaa pitkästyttävämpiä, etten yleensä hoidakaan niitä sitten kovin kunnialla - kun ei vaan kiinnosta.
Tämä paita on kuitenkin tällaisenaan ihan oma innovaationi. Eihän siitä kovin hyvä tullut: se päällä näytän lähinnä ukrainalaiselle kuulantyöntäjälle, mutta tärkein tuli säästettyä ja sehän on tietenkin tuo FCUK:n hullunhieno printti. Se kuului alunperin mustaan t-paitaan, jonka ostin San Franciscosta kesällä 2004. Paita sittemmin kävi muodin (ja muotojen) muututtua ahtaaksi, mutta säästelin sitä kaapissa vuosikaudet juurikin printin vuoksi. Viime kesänä ryhdyin sitten oman elämäni strömsöläiseksi, ja voi olla että joudun tekemään sen vielä uudelleenkin, sillä en ole ollenkaan varma, haluanko habitukseen itäblokin yleisurheilijamaista karskiutta enää yhtään enempää.

...but I am Batman!

Facebookissa liikkuu nyt se ryhmä, jonka nimi alkaa että I'm not trying to impress you... ja minun mielestäni siinä on jotain suunnattoman hienoa. Että ihmisistä oikeasti voi paljastua kaikenlaista odottamatonta, kuten että nekin kuuntelevat Kari Peitsamoa tai että ne ovatkin todellisuudessa supersankareita.

Tämäkin on Turun Carlingsilta siltä samalta kesäteatterireissulta, jolla näin kansalaisaktivistinettideitin livenä ja söin illallista Maija Vilkkumaan pikkusiskon kanssa.

Sweeney Todd

Tiedättehän, miten toisinaan tuntee olevansa jotain kuudennella kuulla raskaana, turvoksissa ja ruma, eikä mitään vartaloa nuolevaa voi edes kuvitella pukevansa ylleen? Silloin pitää olla jotain sellaista kuin tämä paita, joka on juuri sopivan väljä näyttämättä silti teltalle, hoikentavasti musta, mukavan tukevaa puuvillaa ja muutenkin älyttömän kewl. Hankin tämän Sellon Carlingsilta joskus tammikuussa halvennuksesta, kun shoppasin paniikissa jotain sata paitaa kerrallaan sillä lailla että mä en koskaan enää voi ostaa ikinä koskaan ikinä yhtään mitään!

Lisäksi kaikista paholaispartureista tulee mieleen kaksi muinaista miestä, joista toisen kanssa kävin kyseisen elokuvan katsomassa ja toisen sain ajella ihan muuten vain itse.

Hei älä mee

Eräänä jouluna sain Nuulta lahjaksi korkokengät. Mielestäni tämä oli tyylikäs veto: koko oli sopiva, malli mieluisa ja nyt lahja on pidetty hiutumispisteeseen saakka.

Viime päivinä teemana tuntuu olleen lähteminen ja saapumatta jättäminen. Sen vuoksi mikä olisikaan sopivampaa kuin pukea ylleen ne bootsit, jotka on tehty kävelemään. Tällaiset:

Hssst!

Olen yhä niin allapäin, etten edes räpsähtele. Tavallaan tahtoisin, sillä se on energistä olemisen tapaa toisin kuin tämä apaattinen möllöttäminen.

Siksi valitsin tälle päivälle tämän paidan, jonka myös ostin Bostonin Urban Outfittersistä, muistaakseni. Yksi koko reissun suosikkikuvistani esittää minua istumassa Cheesecake Factoryn terassilla tämä paita päälläni, edessäni suurin koskaan näkemäni juustokakkujötkäle yllään kaksi eskarilaisen lapsen nyrkin kokoista kermavaahtomöykkyä. Ilmeestäni voi lukea tilanteen - ja kakkulautasen vierellä odottavan lintujen kylpyaltaan kokoisen drinksun - herkullisuuden täydessä mitassaan.

Sons of Anarchy

On taas se aika vuodesta, kun kerrostalojen väliset solat, risteysalueet ja rantakadut täyttyvät kehräävistä, ärjyvistä, kujertavista, räkättävistä moottoreista. Haluaisin taas satulaan, tankin hohkaamaan jalkojeni väliin, koneen vastaamaan ranteeni liikkeeseen, tuulen visiiriin ja sen alle.
Haluan oman pyörän. Antakaa!

Paita on Beamhillin jostain oudosta outlet-tyyppisestä myymälästä Mikonkadulta. Ostin sen saavuttuani pettyneenä viime syksyn Hulliksilta, joissa ei ollut mitään osteltavaa. Onneksi löysin Edwinin, joka on poikien kokoa ja vähäsen väljä mutta muuten aivan mahtava.

U-G-L-Y, you ain't got no alibi!

Se, että vuoden alussa suoritettu työpaikanvaihdokseni pudotti tulotasoani mittapuullani, no, jonkin verran, on aiheuttanut elintasossani laskua. Oikeasti. Kirjoitin tästä jo viimeksikin, ja vähintäänkin venyneestä bloggaustauostakin voi havaita, miten vähän paidat minua nyt inspiroivat. Ei niin, että vanhat paitani näyttäisivät yhtään sen rumemmille tai epäkiinnostaville kuin ennen, eikä edes niin, että olisin välttämättä ostellut niitä yhtään sen kuumeisemmin kuin ennenkään. Kyse on siitä, etten koe minulla nyt olevan valinnanvaraa: nyt ei shoppailla ja piste. Ja vähänkö se vituttaa.

Kosken nyt ole muutenkaan kovin luovalla tuulella, plagioin edellisestä postauksestani myös teeman. Minusta tässä paidassa näppärintä on se kaikkien tunteman äärimmäisen kauneusikonin kuvan hassu suttaaminen samassa hengessä kuin joskus angstisena teininä piirrusteltiin naistenlehtiin jollekin Arja Korisevalle viiksiä ja hissankirjaan pippelinkuvia.
Niin tämmönen, taas Teekuppoisesta jos jotakuta askarruttaa.