Rakas päiväkirja.
Ostin taas printtipaidan.
Tai oikeastaan. Ostin viisi.

tiistai 23. helmikuuta 2010

It's t-time!

Minulla on pakkomielle nimeltä printtipaidat. Tänään, suorittaessani kodinhoidollista lempipuuhaani eli silitystä huomasin, miten jälleen yksi suosikkipaidoistani alkoi osoittaa ensimmäisiä kauhtumisen merkkejä. Muistelin alakuloisesti kaikkia niitä vuosien varrella uskollisesti palvelleita ja monia kommentteja kirvoittaneita, nyttemmin jo tiensä pään ajat sitten saavuttaneita paitoja, joiden voittoisa taival ei välttämättä tullut koskaan tallentuneeksi minnekään.
Päätin muuttaa tulevaisuuden. Perustin t-paitablogin.

Avausnumeroon piti äkkiä keksiä kuvattava kaikista huippukivoista paidoista, koska idean saatuani tuskin kykenisin nukkumaan, ellen ryhtyisi heti tuumasta toimeen. Ensimmäiseen postaukseen valitsin sitten kaksi paitaa, yhden molemmille jaloille ja ettei jäis vanhaapiikaa ja tasapainon vuoksi ja näin.

Ensimmäisen suosikkiasema on itseoikeutettu. Se on syksyltä 2004, noudettu Mellunkylän pelastusasemalta omin käsin ja jaloin. Se oli lahja, josta vastineeksi annettiin San Francisco Fire Departmentin hieno, fosforiprintattu paita.
Paita on kokoa XXL ja on palvellut alusta saakka yöpaitanani, melkein säädyllisen mittaisena sellaisena.


Selän Thin Red Linestä oli paidan mukana oikein alkuperää selvittävä korttikin, jota en tähän hätään löytänyt. Ehkä etsin sen joskus ja valotan teillekin, mistä on kyse. Ehkä en.


Ensipostauksen toiseksi paidaksi valkkasin tämän hetken ehdottoman lempparini, paidan jonka Nuu rahtasi minulle Lontoosta asti joululahjaksi. Tulen hirmuisen hyvälle tuulelle aina tätä katsoessani ja aion myös laittaa sen huomenna töihin.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No niin nyt toimii... :)

Nuulla on kyllä erinomaisen hyvä joululahjanostomaku. Mäkin sain paljon ihastelua omasta lahjastani töissä: "tyttömäinen, silti rock" - nimenomaan. Kiitos Nuulle!

Mutta sitä vielä odotan, että olisi sellainen työpaikka jossa voisi ihan noin julkisesti tunnustaa olevansa vähän niinkun vampyyreihin päin kallellaan...

-s-

Kesäminkki kirjoitti...

hohoo, historian eka kommentti! sakke saa kultaisen tähden ja nopean vastaajan edun, firmamme logolla varustetun kuivamustekynän!

joo, eihän meilläkään kai ihan saisi käyttää muuta kuin korporaatiokamoja, mutta kun niitä ei harmi kyllä ole ollut saatavilla vielä niin on pitänyt tyytyä omiin. olen tehnyt myönnytyksiä ja jättänyt keskisormi-, pääkallo- sekä muut provosoivat paidat vapaa-ajan käyttöön.

mähän olen saanut nuulta ennenkin hirmu hienon teepparin just joululahjaksi, mutta siitä lisää tuonnempana...

nuunis kirjoitti...

MITÄ, mua täällä kehutaan <3 ihanat tyypit! mä oon meinaa niin huono noiden lahjojen kanssa et teen vielä itsarin ennen jotain joulua.
olipas kivasti sanottu molemmilta jäbiltä siellä hei :)

niin ja vähän mä fiilaan tätä blogii. niin paras idea, mut toisaalta mitä sulta minkki voi venaa.

Kesäminkki kirjoitti...

päälliköt täällä kiittelee. ja siellä myös, että tattista vaan kiitoksista. mun obsessiivit on just näin ennalta-aavistettavia :D mut jee, meitsit!

Anonyymi kirjoitti...

Krimin sodassa brittileiriä puolustava 93. jalkaväkirykmentti torjui 2500-päisen venäläisen ratsuväkiosaston hyökkäyksen Balaklavan taistelussa. Punaisiin univormuihin pukeutuneet taistelijat komennettiin ohueksi linjaksi, ja heidän tehtäväkseen annettiin pitää jalansijansa kuolemaan saakka. Urhean torjuntataistelun muodostelmasta käytettiin nimitystä The thin red line, ja siitä lähtien sanonta on kuvannut vähälukuista mutta pelotonta puolustusjoukkoa. Tänäkin päivänä asialleen omistautuneiden ammattipelastajien joukko ansaitsee osakseen palan samaa sisukasta historiaa.

Kesäminkki kirjoitti...

ohoo, siellä on jollakulla lähdemateriaalia käytettävissään! kiitos valaisusta ;)